24 heinäkuuta 2016

Pennun tuoksu on parasta lääkettä



Nyt alkaa olla tasaisempi olo. Oikeasti tasaisempi olo, välillä itkettää, yksinoleminen ja tylsyys ovat raastavia ja aika ei kulu. Mutta itku loppuu, se ei ole enää loputonta ja hallitsematonta. Suru ja tuskaisuus eivät pilaa enää koko päivääni ja pääsen aamuisin sängystä ylös. En ole koskaan kokenut fiiliksiä mitä olen viime aikoina kokenut. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta oli erittäin vaikea nousta sängystä. Kun sängystä sohvalle siirtymiseen meni neljä tuntia ja kesti kaksi tuntia päästä sohvalta ylös. Ja kun koko ajan vain itketti. Nyt pystyn puhumaan, ilman että itken. Pystyn katselemaan kuvia ja videoita. Pystyn muistelemaan, miten upeita kumpikin koira olivat, miten ainutlaatuisia. Mutta sitten taas harmittaa. Mitä kaikkea jäikään tekemättä. Vilkun piti oppia hyppäämään seuraavaksi narua. Tuikku olisi lähtenyt kanssani lappiin. Vilkun kanssa me oltiin menossa Hankoon. Kummankin piti tulla mukaan Telakalle venereissulle. Niitä reissuja ei tule. Ei tänä kesänä. Ei näiden koirien kanssa.

Mutta elämä kuljettaa ja aika vie eteenpäin, hyvä niin. Alku viikosta kävimme Hannan kanssa Seitsemisissä. Paijasin Auria ja Kuuraa oikein antaumuksella ja oli oikein terapeuttista puhua samoja aiheita toistamiseen monta tuntia. Sain Hannalta myös aivan ihanan maalauksen, jos joltain jäi näkemättä niin tällainen. Koska haluan eteenpäin, annoin kaikki koiravarusteet Hannalle myytäväksi. Ajatonta käyttötavaraa jätin itselle, mutta mittatilausvarusteet, sekä värikoodin mukaan hankitut kummankin kamat lähtivät muualle. Tulee vain paha mieli niitä katsellessa. Ja mitä sitä hyviä varusteita jättää pölyttymään.



Pikku luontoreissun jälkeisinä päivinä poikkesin söpössä käsityöliikkeessä juttelemassa tutun myyjän kanssa. Ja tarttui sieltä suruihin maailman parasta suklaatakin. Tältä ystävältä tarttuikin hommaa matkaan ja huomenna minulle tulee hetkeksi hoitoon toipilas villakoira nuorikko. Hoitokoiria on ollut tarjolla enemmän, kuin minun on mahdollista hoitaa. Nyt en ole kykenevä häipymään muualle hoitamaan koiria ja tänne en voi ilman järjestelyitä majoittaa. Sen lisäksi mieheke halusi olla ensi viikonlopun kahdestaan, ennen kuin läksii reissuun. Muutaman tunnin päivähoito kuitenkin onnistuu, kiva kun on puuhaa ja meillä on varmasti pikku villiksen kanssa mukavaa. Pentunen vilahtaa ehkä täälläkin, jos saan siitä onnistuneita kuvasia.



Tällä viikolla minä hain tänne siskoni pennun Lunan kyläilemään. Lunan piti ensin olla päiväkylässä. Sitten en vienytkään sitä takaisin. Menin kyllä seuraavana päivänä käymään siskolla, mutta kaappasin pennun ryökäleen takaisin matkaani. Luna viihtyi hyvin ja se oli oikein vaivaton vieras. Se opetteli reippaana likkana uimaan ja lenkillä tepasti reippaana perässä. Siitä on kehittymässä oikein mainio koira, nyt sen kasvu alkaa lähestyä sitä honkkeli ikää, kun jalat kasvaa ja motoriikka jää jälkeen. Se on aivan ihana hupsu.

Loppuviikosta lähdimme miehen kanssa Kuopioon. En edes muista, kauanko olen katsellut Paimenlauman haukkusia, ihan siitä asti olen seurannut kun Cicaro ja Caramel syntyivät. Ihan vakavasti me mietiskeltiin tuosta myös pentua, kolmanneksi meille. Noh, ei tähän nyt kyllä kolmatta tule. Mutta pitihän söpöläisiä käydä pallottelemassa ja halimassa. Aivan ihania naperoita, niin suloisia ja reippaita. Pennuista tulee aina hyvä mieli. Ihana kun pentuja on nyt kavereilla ollut, niin olen päässyt niitä paijaamaan. Pentuterapiaa ♥



Olen toistamiseen yrittänyt leikata kesävideota kasaan. Siitä puuttuu liikaa kaikkea mitä siihen suunnittelin. Mutta siitä tulee maailman paras puolikas kesävideo. Koska siinä on maailman paras kaksikko. Askarteluvisio on muodostunut myös vahvaksi, tarvitsen enää kehykset ja pahvia, vähän kauniita kyniä ja muutaman valokuvan. Tekaisen moisen valmiiksi, kunhan saan materiaalit. Olen saanut ihan tosi kauniita runoja koiristani, kiitos niistä. 

Edelleen, päivä kerrallaan, mutta minusta tuntuu, että alan olla voitonpuolella. Koska on parempi olo. Se ei tarkoita että hyppisin riemusta ja olisi loistava fiilis, mutta minun on parempi olla. Ja toivottavasti olo helpottuu jatkossa vielä lisää.

10 kommenttia:

  1. Hyvä kuulla tai siis lukea. Sä vaikutat todella ainutlaatuiselta ja vahvalta tyypiltä. Koiranpennut on tärkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oon menettänyt muutaman vuoden aikana yhteensä neljä koiraa, eli luopuminen ei oo uutta. Mutta ikinä se ei ole tullut noin yllättäen ja epätodellisena. Ja niinpä, pennut auttaa aina!

      Poista
  2. Mukava kun päivität tänne ajatuksia ja kuulumisia. Olet ollut yksi lempparibloggaaja pitkään ja haluan kuulla miten sulla menee. Mä en edes osaa kuvitella miten isoja asioita nyt käyt läpi. Menetin keväällä mun ensimmäisen koiran ja se oli aivan hirveetä vaikken edes vuosiin asunut sen kanssa enää, mutta se on mulle aina ollut todella erityinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla :) En oikein osaa olla kirjoittamatta, se on mulle tosi tärkeetä. Vaikka blogin päätähdet poistuivatkin, niin mulla tulee silti arjessa pyörimään jos jonkinlaisia koiria, ennen, kuin tyhjälle paikalle tulee uusi tassuttelija. Blogi ei toivottavasti täysin sammu vielä pitkään aikaan.

      Poista
  3. aika parantaa haavat ja kultaa muistot. ja aina voi käydä lälläämässä pentuja ja muita haukkuja ♥

    VastaaPoista
  4. Ihana lukea että oot päässyt eteenpäin! Ja tottahan se on, että ikävä ei katoa, mutta jossain kohtaa ei enää itketä ihan koko ajan.
    Me ollaan miehekkeen kanssa suunniteltu, että voitas vielä tänä kesänä/syksynä lähteä sinne suunnille koiran kanssa, kun sielä päin on mulla enemmän ystäviä, joten ehkä mekin nähtäis :)

    VastaaPoista
  5. Voi hyväne aika kui ihku tuosta perhekuvasta tuli ♡

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)