31 elokuuta 2016

Koirat eri maailmoista



Kuvia tulee niin tuhottomasti, että kaikkia ei jouda käsitellä saati että postaukset olisivat luettavan/katseltavan mittaisia. Tässä lyhyehköt kuulumiset, postaus ja videot koulutustuokioista tulevat myöhemmin.

Savu kävi toissapäivänä moikkaamassa Klaaraa. Tirppa oli vähän järkyttynyt tulokkaasta. Savu yritti sitkeästi saada toista leikkimään, ja lopulta pentu tulikin syliin rauhoittumaan, koska sen satakieli ääntä ei kukaan muu rakasta kuin pentu itse. Kun laskin Savun maahan, se nukahtikin samantien. Onnistunut kyläreissu siis.

Savu tutustui myös alle kouluikäisiin lapsiin. Ensin epäilytti, mutta namien jälkeen sujuivat jo palloleikitkin. Savu kävi myös Teon ja Kikin kanssa uimarannalla.

olipas märkää...
porokoiramakuu
välinpitämätön tutustumisraaputus
isopahasusi leikit
turvapalvelu vahtii hiekkaleikkejä
vauva-altaan kuplapuhaltelut


Tämänpäiväinen rokotus peruuntui eläinlääkärin sairastumisen vuoksi. Saimme uuden ajan huomiselle. Lähdimme peruutuksesta huolimatta tänään kaupungin suunnille ja vierailimme rhodesiankoira Machon luona. Macho oli 12viikkoinen pikkumies, nimensä veroinen. Myös aikuinen rhode Dante kävi Savua moikkaamassa. Ensin Savua jännitti ihan hurjasti, sitä ärsytti tunkeileva ikätoveri. Ja Dantea Savu aluksi pelkäsi, olihan jo pelkkä kuono ihan valtava. Vaan hetken tuumailun jälkeen Savua alkoi kiinnostaa ja se nuuskutti kummatkin koirat, ja mussutti niiden kanssa nameja.

Puolen tunnin lämpiämisrituaalien jälkeen pikkujätkillä olikin kunnon painileikit päällä ja ai että miten niillä oli lystiä. Savu kävi ihan itse härkkimässä ja hakemassa kaveria mukaan. Kyllä onkin mukava upottaa naskalit toisen nahkaan. Kokoerosta huolimatta leikit sujuivat ihmeen tasapuolisesti ja pentujen tavattua toisensa, laajeni niiden käsitys muista koirista melkoisesti. Rhode ja porokoiramix ovat kuitenkin melko erilaisia.

Varmasti nähdään toistekin, toivon mukaan pojat on vielä isoinakin kavereita!

29 elokuuta 2016

On meillä hallussa mestari uus

"pysykää poissa mun tontilta"


Arki on lähtenyt rullaamaan mitä mainioimmin. Ihan kuin tässä ei olisi koiratonta aikaa ollutkaan. Eilen oli sukulaissynttärit, joihin Savukin otettiin mukaan. Hienosti pentu käyttäytyi ja ihastutti kaikkia. Savu kävi nuuskimassa vieraita vaihdellen, se ei ollut juurikaan kiinnostunut ihmisten touhuista. Appivanhempieni cavalier kiehtoi sitä paljon enemmän. Cavalier osoittautui Savusta suunnattoman tylsäksi, eihän sitä saanut leikkimään vaikka huusi kurkku suorana.

Savu riehui hyvän aikaa ulkona ja kun otimme sen sisälle, se olikin jo melkoisen väsynyt. Sylistäni se tervehti lapsivierasta ja sai hellyyttä kaikilta. Sitten pikkumies olikin jo niin väsynyt, että se raahautui nojatuolin taakse ja veti kaikessa rauhassa oikein sikeät päivätorkut. Eikä sitä haitannut juhlahumu laisinkaan.

Nuo puutarhakuvat ovatkin synttäreiltä, Savu löysi pihalta kaikkea mielenkiintoista tutkittavaa. Omenoita, rastaita ja kissan ja kanin hajuja. Kyllä siinä riitti pienellä hommaa, kun piti koko lääni nuuskuttaa läpi.



Aivan mahottoman hyvä leikkijä tuo on. Eikä muuten nirsoile. Bileet saa pystyyn niin palloilla, omenoilla, kävyillä, kepeillä, narulelulla, kongilla jne jne... Ei pistä pahakseen oliko lelu kova suuhun vai ei. Kahdenlelun leikkiä on menty joka päivä muutamaan kertaan. On kerrassaan villi leikkijä, meinaa näpeille käydä ja ääntä lähtee. Hyvä vaan, leikkiessä pitääkin olla poweria ja hauskaa.

Naksuttimen kanssa Savu on saanut käytännössä kaikki ateriansa. Vaikuttaisi ehdollistuneen jo, tänään saan lisäinformaatiota, miten oikeaoppisesti edetä. Tokokursseja on jo katseltu, kaksi on vaihtoehtoja, oikeastaan molempiin voisin mennä. Pentufrisbeet ovat vertailussa, johan sitä saa ennen joulua ensimmäisen tilata, että pääsee sitäkin harjoittelemaan.

Kunhan pentu on opetettu oppimaan ja ymmärrämme molemmat tuon naksutin homman, on luvassa kohdetyöskentelyä, luopumista, nenäkosketusta ja erilaisten esineiden pitämistä suussa.

Harrastuspohjan lisäksi panostan (jälleen) kattavaan sosiaalistukseen. Osaavia ja turvallisia koirakavereita on pitkä liuta, joita käydään säännöllisesti katsomassa. Savu pääsee myös hevostallille mukaani. Facebookissa jo kuulutinkin halukkuuteni kyläillä mm. lapsiperheissä ja kaupunkiympäristössä, eiköhän tässä tule visiittejä tehtyä. Keskiviikkona Savulla onkin jo ensimmäiset rokotukset. Tulevina viikonloppuina on myös turistihommia mätsärissä ja syyskauden avajaiset. Löysin myös uuden retkikohteen aivan lähettyviltä. Laavu ja pieni luontopolku ovatkin mitä parhainta illanviettoa. Vielä kun saan aikaa järjestymään, ehditään käydä bussilenkkikin kaupungilla ja ihmettelemässä keskustorin hälinää.

Hihnakäytös on kyllä jotain aivan mystisen hienoa. Eilen käppäiltiin vajaa kilometri viemään roskat. Yksi koirakin ohitettiin, kovastihan se kiinnosti ja niin kiinnosti pentukin vastaantulijaa. Kunhan Savu kasvaa, pääsee se naapurin kultsun kanssa pellolle painimaan.

Ensimmäinen yksinolo sujui hyvin, Savu oli kotona about 40min kun piipahdin kaupassa. Videon perusteella se nukkui koko ajan. Tänään Savu oli yksin reilun tunnin, kun Niko lähti töihin ja minä en ollut vielä ehtinyt kotiin. Savu olikin reippaana ovella vastassa. Tästä kerrasta ei ole videota, mutta sisällä oli hiljaista ja siistiä. Tunnin aikana sen ei ollut edes pissahätä. Oikeastaan Savu käväisee kerran kaks päivässä paperilla, loput se tekee ulos. Yön aikana siltä tulee ehkä yksi lätäkkö. Ja mikä parasta, se juoksee ovelle ulvomaan kun sen on hätä.

En edes muista, mitä kaikkea minun piti muistiin kirjoittaa. Tarjoilin Savulle muikkua, mutta pentuparka aivan järkyttyi. Se ei oikein tiennyt syödäkö vai leikkiäkö ja muikku jäikin sitten lattialle lojumaan. Ei ollut kalan ystävä tämä pentu. Sen sijaan maitopurkki maistuu paremmin ja sitä tuo pupelo nytkin nakertaa.



Tähän loppuun vielä yksi kännykällä nappastu video. Kaverilta sain vinkin, että pentu kannattaa jo pikkusena opettaa eri materiaaleihin, ajatellen vaikka noutoja jne. Lusikka tuntus olevan hauska juttu ja sillä leikittiin tänään. Ihan itteäkin nauratti, kun näin yksinkertainen asia ei ole tullut mieleen!

27 elokuuta 2016

Poika on tullut kotiin



Varoitan kuvaspämmistä, aikataulutus töiden ja muunkin suhteen muuttui, joten ensimmäinen satsi dataa on purettava julkisuuteen. Torstaina starttasimme Janikan kanssa auton ja lähdimme kohti Kuopiota. Yövyimme hotellissa ja perjantaina suunnattiin sitten Leenalle, pennun kasvattajalle. Voi mahoton miten naperot olikaan kasvaneet! Ne on alkaneet näyttää ihan koirilta, eikä ne oo edes kysynyt lupaa semmoseen!

Ennen lähtöä suunnattiin nassukoiden kanssa vielä Kuopion torille. Elonkorjuu juhlissa pikkuset pääsivät katselemaan lampaita ja vasikoita, sekä kaneja. Ja aivan huisin moni ihminen, aikuiset ja lapset ja melkeinpä kaikkihan näitä halusivat lällyttää. Niin mahottoman suloinen kaksikko. Meidän Savu on enempi kattelija tyyppiä. Siinä missä siskonsa halusi moikkailla kaikkia, Savu mieluummi kattelee ja tuumailee ja antaa sitte raaputtaa. Ei missään nimessä arka, vaan sopivan pidättyväinen, sitä oon toivonut jo edellisten koirien kohdalla. Tunnin toritouhuilu väsytti ja kummatkin vielä sippasivat. Janikan porokoira Kiki olikin sitten hyvä pentutäti.

Kuva, jonka @janikasilf julkaisi

Tori vierailun jälkeen me saimme kattavan pentupaketin mukaamme, kasvattajan täyden tuen, sekä tietysti sen ihastuttavan pennun.  Kuopiosta tuleekin meidän vakivierailu kohteemme, pitäähän sitä aktiivisesti näkyillä. Kotimatka meni ihan mahottoman hyvin, vaikka Savu on autossa himpun kuolaillut aiemmin. Savu matkasi sekä häkissä, että jalkatilassa ja sylissä, ehtiihän siinä viidessä tunnissa paikkoja vaihdella. Ei puhettakaan kuolaamisesta tai rauhattomuudesta, koko matkan se nukkui. Huoltoasemalla tallusti reippaana, teki tarpeensa ja taas nukkumaa.

Ensimmäinen yökin meni ku missäki satukirjassa. Ensin tapettiin ikea rotta, sitten unta kaaliin ja aamulla sama rotta tapettiin uudestaan. Ja yksi ainoa lätäkkö tullut, senkin minimies oli tehnyt sievästi paperille. Jos koskaan niin nyt on kyllä aihetta hehkuttaa kaikkea positiivista. Olen aina miettinyt näkyykö kasvattajan työ, esim. sosiaalistus ja miten ja kuinka ja näin pois päin. Ja kyllä huomaa että näihin on kyllä panostettu. Savu menee hihnassa kuin vanha tekijä. Se tekee tarpeensa paperille ja ylipäänsä harvakseltaan sisälle, pääasiassa se tekee ulos. Se istuu heti, kun sille ollaan tarjoamassa ruokaa. Nämä kaikki tulevat helpottamaan arkea suunnattomasti ja kokemaani verrattuna tähän on kyllä satsattu! ♥




Tänään olikin heti touhupäivä. Ajelimme päiväsellä Wuffissa käymään, sillä Savulla oli lainapanta ja -hihna. Haettiin pojalle omat kamppeet, mukaan tarttui myös narulelu ja makupaloja. Kauppaan asteli itse ja vaa'alla punnattiin. Myyjiä katteli, istu ja katteli, kävi haistamas ja sitten halusi lähteä kauppaa tutkimaan. Hyllyjen välistä näkyi berninpaimenkoira, sekös vasta olisikin kiinnostunut. Ja voi miten kiukutti kun sinne ei päässytkään ja meinasi alkaa vähän haukuttamaan. Pian oli kuitenki kiva taas tutkia hyllyjä ja olla rapsuteltavana.

Kaupoilta ajeltiin porukoille moikkaamaan Myytä. Pikkumiestä vähän unetti, mutta Myy oli innoissaan uudesta tulokkaasta. Hassua kyllä, että tämä natiainenhan oli tirpulaa isompi. Kohteliaasti tutustuivat toisiinsa ja Myy olisi halunnut kovasti leikkiäkin. Unenpöpperöinen Savu tyytyi kuitenkin nuuskuttelemaan ja maistelemaan toisen naamaa.


"mikä kumma tuo mulkosilmäseuraaja on"
"pahalle maistut"


Lunan kanssa Savu jo leikkikin, vaikkakin nelikuisella oli kovin raisut otteet. Tuima porkkimix komensi huolella hampaat kolisten ja kyllähän se innokkaan tyttösen saikin kuriin. Näistä tulee kyllä loistokaverit, kunhan päästään ulkoilemaankin kaksikon kanssa.

Ja sitten se kuvaspämmi. Tänään on naksuteltu, ulkoiltu, autoiltu (eikä kuolaa) ja puuhailtu mukavia. Savu harjoittelee rauhoittumista, hiljentymistä ja sylissä olemista. Hirmu hyvä leikkijä se on, oikein pikku piraija peto. Ja ahne possu, mutta hyvä niin. Tänään on mennyt nappulat, raejuusto ja kananmuna. Kasvaa isoksi pojaksi! Savu lähettää paljon äiskälle, siskolle, tätihaukulle, mummulle, täti Aujoojalle ja Kuopio kotolle terveisiä ♥

Lopussa vielä video kotimatkasta ja ensimmäisen päivän touhuista.