07 syyskuuta 2016

Me ollaan ne

Janika tuli hakemaan minua maanantaina suoraan töistä. Savu ja Teo kyydissä suuntasimme Pirkkalaan pentupaineihin, jossa oli tarkoitus treffata Leena. Kaikista mutkista huolimatta Leena löysi perille ja Kismet ja Savu pääsivät pentuaitaukseen. Savu oli kyllä niin pöllähtänyt ja hämmentynyt että mitäs tuo täällä tekee sehän onkin tuttu. Vieraiden ja vanhempien pentujen railakasta vastaanottoa Savu ei arvostanut. Ensin se vetäytyi ja halusi tuumailla sivulla. Sitten se irvisteli ja esitteli rivistiöään. Loppuajasta Savu olisi leikkinyt, mutta aika loppui kesken.

Ajeltiin koko poppoo meille ja suunnattiin auringonpaisteeseen rannalle. Ylin kuva © Janika Silfverberg, muut itse ottamia. Ei tullut kovin paljon, sillä suora valo oli haastava... Hurtat tulivat hyvin toimeen ja voi miten Savu rälläsi Kismetin kanssa ♥



Tiistai oli pentujen uintipäivä. Ensimmäistä kertaa ihan oikeasti uimaan. Caramel tuli näyttämään mussukoilleen mallia. Kismet oli innokkaampi. Savu ei olisi niin välittänyt, mutta sen uintityyli oli rauhallisempi. Savulle ostinkin samantien pentu-uinti ryhmään paikan. Pitäähän se nyt koiran oppia uimaan! No joo, vitsi vitsi. Kivaa puuhaa syysilloille.



Uinnit menivät hyvin ja paluumatkalla me poikettiin teletappimaahan, jälleen aurinko painui piiloon. Joku oli jättänyt tulenjämät laavulle ja siinä kelpasi pupeloista räpsiä kuvia. Teletappimaa on nimensä veroinen, vihreitä kumpuja, kaaria, pikku polkuja ja putkia. Siellä me kiljuttiin ja juoksenneltiin hurttia karkuun.



© Leena Hanhinen



Ennen Leenan lähtöä ehdimme kolmantena päivänä vielä kentälle treenaamaan. Näitä voisikin kutsua Savun ensimmäisiksi ihka oikeiksi treeneiksi. Ne tapahtuivat ulkona kentällä, oli kolme asiaa joita harjoittelimme ja se oli siinä. Ja kymppi viikko kuva, ah, se vain söpistyykomistuukasvaa päivä päivältä.

Kontaktia otettiin ihan vain että minä kävelin ja koiran piti olla huomio minussa. Ensin meni Savulla homma ihan haaveillessa, mutta heti kun se tajusi niin pentu tulla viipotti lujaa perässä ja vieressä. Leena heitti häiriöksi pari lelua ohitsemmekin, mutta kumpanakin kertana Savu valitsi minut ja bileet.

Perusasento pohjaa aloitin ihan vain tykittämällä neljän tai kuuden namin sarjoissa palkat tuohon sivulleni, kun Savu istui. Ylipäänsä ruokapalkat tulivat farkkusauman kohdalta, viereen on siis hyvä paikka tulla.

Luoksetulon otimme ensimmäistä kertaa varsinaisena treeninä. Leikitin ja juoksin pakoon, kun Leena piti Savua. Ei se pentu sitten aikonutkaan lähteä, kun kiinni pidettiin. Päästettiin irti ja uusinta "tipitiittikkumakkarat" ja sieltä se tulla rallatti. Uusi pörrölelu pitkällä joustolla oli toimiva palkka.

Aivan ihana oli saada vieraita näin viikolla ♥ Ja mainiosti kolme vierastassua käyttäytyivät. Kyllähän tässä neljä koiraa menisi!

7 kommenttia:

  1. Vitja miten ihana Savu on! Todella hienoja kuvia oot saanu otettua :)!

    VastaaPoista
  2. Savu on kyllä niin nätti, että siitä kasvaa varmaan hirmu kivan näköinen paimen luonteesta puhumattakaan! Missä päin tuo teletappimaa oikein on, jossain Tampereen suunnilla? Se vaikuttaisi paikalta, joka olisi kyllä kiinnostava nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo niin kutsuttu teletappimaa sijaitsee Pinsiössä :)

      Poista
  3. Oi että, Savu ja nuo kuvat= <3
    Itsekin oon miettinyt, että pitäis tuolla 'teletappimaassa' käydä, vaikuttaa ihan kivalle paikalle!

    VastaaPoista
  4. Onpa hauskoja kuvia :) Hyvin saatu koirat pysymään paikallaan kuvien oton ajan :D

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)